Siirry sisältöön

Hae opintoseteliä

 Kenelle?

Lukuvuodeksi 2015-2016 Opetushallitus on myöntänyt Jokilatvan opistolle 12 000 euron määrärahan kohdennettavaksi maahanmuuttajien, senioriväestön (+63 v.) ja eläkkeellä olevien, työttömien sekä alhaisen pohjakoulutuksen omaavien ja oppimisvaikeuksia kokevien henkilöiden koulutusten kurssimaksuihin. Opintoseteliavustuksella on tarkoitus edistää em. kohderyhmiin kuuluvien henkilöiden koulutukseen hakeutumista.

Maahanmuuttajillatarkoitetaan Suomeen muuttaneita ulkomaalaisia henkilöitä, joilla on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa.

Työttömillätarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat ilman työtä ja kokopäivätyöhön käytettävissä tai jotka odottavat sovitun työn alkamista. Työttömiksi voidaan myös lukea pitkähköksi ajaksi lomautetut henkilöt. 

Senioriväestöllä tarkoitetaan 63 vuotta täyttäneitä henkilöitä.

Eläkkeellä olevilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka Kansaneläkelaitoksen tai Eläketurvan tietojen mukaan saavat eläkettä eivätkä ole ansiotyössä.

Alhaisen pohjakoulutuksen omaavilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta

Oppimisvaikeuksia kokevien osalta määrittelyn lähtökohtana on henkilön oma kokemus oppimisvaikeuksista. Oppilaitos ja opiskelija arvioivat yhdessä edellytykset opintojen aloittamiseen tällä perusteella.

Miten haetaan?

Mainittuihin kohderyhmiin kuuluvat henkilöt hakevat opintoseteliä hakulomakkeella, joka on noudettavissa opiston toimistosta tai tulostettavissa opiston verkkosivuilta os.  www.jokilatvanopisto.fi/lomakkeet. Hakemus voidaan lähettää myös www-lomakkeena samasta osoitteesta. Opintosetelihakemus tulee toimittaa 2.10.2015 mennessä opistolle. Mikäli ensimmäisen hakukierroksen jälkeen on vielä opintoseteleitä käyttämättä, julistetaan 2. hakukierros erikseen ilmoitetulla tavalla.

>> Tästä hakemaan

Takaisin | Arkisto