Siirry sisältöön

50 vuotta kansalaisopisto- toimintaa Kalajokilaaksossa

YLEISTÄ KANSALAISOPISTOJEN HISTORIASTA

Suomen kansalais- ja työväenopistoilla on yli satavuotinen historia, sillä ensimmäinen kansalaisopisto oli v. 1899 perustettu Tampereen työväenopisto. Oulun läänin opistotoiminta alkoi v. 1907 perustetun Oulun työväenopiston myötä.

Opistojen määrän voimakkain kasvu ajoittuu 1960 ja -70-luvuille, jolloin opistojen lukumäärä kaksinkertaistui 110:sta 239:ään. Tämän jälkeen kasvu tasaantui muutamaan uuteen opistoon vuodessa. Enimmillään opistoja oli vuonna 1990, jolloin niitä oli 279. Vuoden 2012 lopussa opistoja oli 197. Opistomäärän supistumista selittävät ennen muuta kuntaliitokset ja alueellisten opistojen perustaminen. Tästä yhtenä esimerkkinä on Jokilatvan opiston perustaminen vuoden 2006 alusta lukien.

OPISTOTOIMINNAN SYNTY KALA- JA PYHÄJOKILAAKSOSSA

50- ja 60-lukujen taitteessa kansalaisopistot olivat vielä uusia tulokkaita maaseudulla. Aikaisemmin opistoja oli perustettu lähinnä suurempiin kaupunkeihin. Vuoden 1962 uuden opistolain myötä maaseudullakin alettiin miettiä mahdollisuuksia aloittaa kansalaisopistotoiminta

Myös Kala- ja Pyhäjokilaakson kunnissa asia otettiin esille ja monet kunnat päätyivätkin kansalaisopiston perustamiseen. Kala- ja Pyhäjokilaaksossa Haapaveden, Oulaisten, Pyhäjärven ja Ylivieskan kansalaisopistot perustettiin vuonna 1963. Nivalan ja Haapajärven opistot perustettiin vuotta myöhemmin. Kalajoen kansalaisopisto perustettiin vuonna 1966. Kala- ja Pyhäjokilaakson kansalaisopistojen perustaminen ajoittui siis vuoden 1962 lainsäädäntöuudistuksen synnyttämään opistoaaltoon. Opistoverkko kattoi koko Oulun läänin vuoden 1970 tienoilla ja koko maan 10 vuotta myöhemmin.

OPISTON MERKITYKSESTÄ

Kansalaisopistojen yhteiskunnallista ja sivistyksellistä merkitystä ei ole aina riittävästi ymmärretty. Tutkittuani Suomen kansalaisopistojen historiaa ja nykyisen opistomme pitäjien kansalaisopistotoiminnan historiaa, käsitykseni on vahvistunut siitä, että opistot ovat olleet koko toimintansa ajan valistuksen, sivistyksen ja kasvatuksen kehtoja sekä kansalaisten kohtaamispaikkoja. Opistoissa on opetettu ja opiskeltu kunakin aikana tarpeellisia tietoja ja taitoja, ylläpidetty perinteitä ja katsottu rohkeasti tulevaisuuteen. Yksilöllisyyden korostuessa kansalaisopisto on omalta osaltaan edistänyt kansalaisten välistä sosiaalista vuorovaikutusta. Opisto on tarjonnut mahdollisuuden kanssakäymiseen myös harvaanasutuilla seuduilla. Kansalaisopistot ovat olleet, ovat edelleen ja ovat tulevaisuudessakin merkittävä voimavara suomalaisessa kansansivistystyössä.

Jokilatvan opiston toiminta-alueen kansalaisopistotoiminnalla on takanaan puolen vuosisadan mittainen kunniakas historia. 50-vuotisen taipaleen on tehnyt mahdolliseksi kansalaisopistoon antaumuksella ja sydämellä sitoutunut henkilöstö ja opiston omakseen ottaneet opiskelijat, alueen väestö ikään, sukupuoleen, yhteiskunnalliseen asemaan tai oppiarvoon katsomatta.

Jokilatvan opiston puolesta haluan tasapuolisesti kiittää kaikkia opiston entisiä ja nykyisiä toimihenkilöitä, opettajia ja luottamushenkilöitä sekä opiskelijoita ja lukuisaa joukkoa yhteistyökumppaneita kuluneista vuosikymmenistä ja hyvin tehdystä työstä. Toiminta-alueemme kunnille haluan osoittaa erityiskiitoksen toimintaan kohdistetuista henkisistä ja aineellisista resursseista. Samalla haluan toivottaa teidät kaikki entiset ja uudet opiskelijat tervetulleiksi lukuvuoden 2013-2014 opintojen pariin - arjen virrasta innon lähteille!

Kim Oja 1.8.2013
Rehtori

Takaisin | Arkisto