Siirry sisältöön

Tiedote koskien koronaviruspandemiaa 16.3.2020

Opiskelijoille ja henkilökunnalle tiedoksi

Yleisötapahtumat perutaan toistaiseksi

Jokilatvan opiston tapahtumakalenteriin kaikki sovitut KONSERTIT, TEATTERIESITYKSET JA TYÖNÄYTTELYT PERUTAAN TOISTAISEKSI Haapajärvellä, Nivalassa, Pyhäjärvellä ja Reisjärvellä ylläpitäjän 13.3.2020 päättämien linjausten mukaisesti.

Opetus keskeytetään osittain seuraavasti

Nivalan kaupunki on 15.3.2020 päättänyt, että koulujen salivuorot (iltakäyttö) perutaan loppukevääksi. Tämä merkitsee sitä, että Jokilatvan opiston Nivalan osaston koulujen saleissa järjestettävät liikuntaryhmät keskeytetään toistaiseksi. Tähän liittyen lähetämme paraikaa tietoa ryhmäkohtaisesti. Tutkimme mahdollisuuksia järjestää opetus ainakin osittain ulkona. Tästä tiedotamme erikseen ryhmäkohtaisesti.

Reisjärven kunta on 16.3.2020 päättänyt, että kunnan tiloissa järjestettävä toiminta (muu kuin perusopetus ja lukio) lakkautetaan toukokuun loppuun saakka. Tämä merkitsee sitä, että Jokilatvan opiston Reisjärven osaston opetus keskeytetään toistaiseksi ma 16.3.2020 alkaen.

Opetus jatkuu toistaiseksi

Muutoin kuin em. toimintojen osalta opiston opetus jatkuu toistaiseksi niin normaalisti kuin mahdollista. Päätöksissä seurataan muun opetustoimen ratkaisuja. Tiukempiin toimiin kuitenkin varaudutaan. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan viipymättä.

OKM:n ohjeistus oppilaitoksen sulkemisesta

On ilmennyt epätietoisuutta ja väärääkin tietoa siitä, kuka on toimivaltainen viranomainen oppilaitoksen sulkemisesta. Oppilaitoksen sulkemisesta on säädetty tartuntalain 58 §:ssä seuraavasti:

58 § - Laajaan tartunnanvaaraan liittyvät toimenpiteet

Kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti on todettu tai sen esiintyminen on perustellusti odotettavissa, kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi päättää toimialueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden, oppilaitosten, päiväkotien, asuntojen ja vastaavien tilojen sulkemisesta sekä yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä. Edellytyksenä on lisäksi, että toimenpide on välttämätön yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Aluehallintovirasto voi tehdä alueellaan vastaavat päätökset silloin, kun ne ovat tarpeen usean kunnan alueella.

Jos muu kuin 1 momentissa tarkoitettu tartuntatauti aiheuttaa laajaa tartunnan vaaraa, kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin ja aluehallintovirasto voivat alueellaan päättää oppilaitosten ja päiväkotien sulkemisesta, jos se on välttämätöntä taudin leviämisen ehkäisemiseksi.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut päätökset tehdään enintään yhden kuukauden ajaksi. Toimenpiteet on heti lopetettava, kun tartunnan vaaraa ei enää ole.

Eli sulkemisesta ei päätä oppilaitostaho, vaan kunnan terveysviranomaiset. Jos kuitenkaan toimintaedellytyksiä opetuksen toteuttamiseksi ei ole esim. kunta päättää sulkea tilat, on opetus keskeytettävä niin kauaksi aikaa kuin edellytyksiä ei ole.

Osallistuminen opetukseen ja toiminta kursseilla

Yleisohje sekä opettajille että opiskelijoille on, että flunssaoireisten tulee jäädä sekä työstä että opetuksesta pois. Oireisten tulee ottaa yhteyttä yleiseen terveydenhuoltoon.

Ulkomailta palaavien tulee odottaa riskiaika (14 vrk) ennen palaamista työhön ja opiskeluiden pariin.

Kursseilla on syytä huomioida tehostettu käsi-, yskimis- ja aivastamishygienia. Istumajärjestyksellä ja muilla toimilla vältetään tarpeettoman läheiset kontaktit.

Riskiryhmiin kuuluvien opiskelijoiden tulee ITSE HARKITA OSALLISTUMISTA OPETUKSEEN ja mahdollista itse karanteenia.

THL:n ajankohtaisohjeet

- pysy sairaana kotona
- älä vie sairasta lasta päivähoitoon tai lähetä kouluun
- soita vanhukselle mieluummin kuin menet käymään
- MUISTA PESTÄ KÄSIÄ. VÄLTÄ VÄKIJOUKKOJA.

Tilanteen seuranta ja tiedotus

Opistomme noudattaa ylläpitäjän linjauksia sekä terveysviranomaisten ja opetushallintoviranomaisten ohjeistuksia. Lisätietoja annetaan heti, mikäli ilmenee tarvetta ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

 

Terveisin,
Jokilatvan opisto

Takaisin | Arkisto