Siirry sisältöön

Tervetuloa kansalaisopistoon!

Alkukesän sateiden ja viileyden jälkeen saimme nauttia ennätyshelteistä heinäkuussa. Elokuustakin luvattiin lämmintä. Lomien jälkeen ja aurinkoenergialla ladattuina onkin mukava kääntää katseet syksyn aktiviteetteihin. Kansalaisopisto avaa taas monia mahdollisuuksia harrastamiseen ja opiskeluun.

Uuden lukuvuoden suunnittelu käynnistettiin kuluvan vuoden tammi-helmikuussa. Suunnittelutyö on kokonaisuudessaan siis pitkä prosessi, liki puolen vuoden työ. Uusien kurssien suunnittelutyötä tehdään lukuvuoden aikanakin, mutta päätyö tehdään tämän em. ajanjakson aikana. Suunnittelutyön näkyvä lopputulos on nyt käsillä oleva opinto-ohjelma.

Tulevan lukuvuoden ohjelmassa on paljon tuttuja kursseja, joihin on helppo lähteä mukaan. Asiakaspalautteen ja toiveiden sekä tietysti opettajien omien ideoiden pohjalta olemme tuoneet tarjolle myös aivan uusia kursseja. Uuta tarjontaa on erityisesti kädentaidoissa, taideopetuksessa, musiikissa sekä liikuntakasvatuksessa. Yksittäisiä uusia kursseja on myös muilla opintoaloilla. Tarjontaamme pääset tutustumaan painetun ohjelman ja verkkosivujemme kautta.

Tulevan lukuvuoden ohjelmassamme on vajaat 500 kurssia ja runsaat 21 000 tuntia. Haapajärvellä opetustuntimäärä on noin 5 900, Nivalassa noin 7 800, Pyhäjärvellä noin 4 900 ja Reisjärvellä noin 2 600. Opetuksesta 35% on musiikin opetusta, 26% käden taitojen opetusta, 18% liikunta- ja terveysalan opetusta, 8% kuvataiteen opetusta ja 7% kielten opetusta.

Osana valtiontalouden säästötoimia vapaalta sivistystyöltä leikataan valtionosuuksia 10 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja 8,5 miljoonaa euroa vuonna 2017. Samanaikaisesti kunnat laativat säästöohjelmia.  Tämä merkitsee väistämättä sitä, että nykyistä palveluiden määrää emme kykene ylläpitämään. Tunti- ja kurssimäärän supistuminen jatkuu myös tulevina vuosina.

Opistotyö on ollut osa suomalaista kulttuuria jo 115 vuoden ajan ja kalajokilaaksossakin opistot ovat toimineet 50 vuoden ajan. Elinikäinen oppiminen ja tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet ovat olleet yksi suomalaisen menestyksen kulmakivistä. Nyt tämä menestystekijä on vakavasti uhattuna.

Teemme kansalaisopistossa hartiavoimin töitä sen puolesta, että kykenisimme jatkossakin tuottamaan laadukkaita ja monipuolisia koulutus-, kulttuuri- ja harrastustoimintapalveluita alueemme asukkaille. Talouden haasteista huolimatta olen varma, että kansalaisopiston sivistys- ja kulttuurityön satoa niitetään jatkossakin alueellamme.

Uuden lukuvuoden kynnyksellä emme jää harmittelemaan taloudellisesti tiukempia aikoja, vaan koitamme parhaan kykymme mukaan toteuttaa meille annettuja tehtäviä ja velvoitteita. Toivotan teidät kaikki tervetulleiksi opiskelemaan ja harrastamaan kanssamme!

Tervetuloa Jokilatvan opistoon arjen virrasta innon lähteille!

Kim Oja, rehtori
31.7.2014 

Takaisin | Arkisto