Siirry sisältöön

Opetushallitus myönsi opistolle opintoseteliavustusta

Opetushallitus on 17.6.2021 myöntänyt Jokilatvan opistolle opintoseteliavustus 6 500 euroa kohdennettavaksi maahanmuuttajien, senioriväestön (+63 v.) ja eläkkeellä olevien, peruskoulun päättäneiden nuorten, työttömien sekä alhaisen pohjakoulutuksen omaavien ja oppimisvaikeuksia kokevien henkilöiden koulutusten kurssimaksuihin. Opintoseteliavustuksella on tarkoitus edistää em. kohderyhmiin kuuluvien henkilöiden koulutukseen hakeutumista.

Maahanmuuttajilla tarkoitetaan Suomeen muuttaneita ulkomaalaisia henkilöitä, joilla on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa.

Työttömillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat ilman työtä ja kokopäivätyöhön käytettävissä tai jotka odottavat sovitun työn alkamista. Työttömiksi voidaan myös lukea pitkähköksi ajaksi lomautetut henkilöt. 

Senioriväestöllä tarkoitetaan 63 vuotta täyttäneitä henkilöitä.

Eläkkeellä olevilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka Kansaneläkelaitoksen tai Eläketurvan tietojen mukaan saavat eläkettä eivätkä ole ansiotyössä.

Peruskoulun  päättäneillä nuorilla tarkoitetaan alle 20-vuotiaita nuoria, joilla ei ole jatkokoulutuspaikkaa sekä kaikkia alle 25-vuotiaita koulutustakuun piirissä olevia nuoria.

Alhaisen pohjakoulutuksen omaavilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta

Oppimisvaikeuksia kokevien osalta määrittelyn lähtökohtana on henkilön oma kokemus oppimisvaikeuksista. Oppilaitos ja opiskelija arvioivat yhdessä edellytykset opintojen aloittamiseen tällä perusteella.

Opintoseteliä haetaan hakulomakkeella, joka on noudettavissa opiston toimistosta tai tulostettavissa opiston verkkosivuilta os. www.jokilatvanopisto.fi/lomakkeet. Hakemus voidaan lähettää myös www-lomakkeena samasta osoitteesta. Opintosetelihakemus tulee toimittaa 1.10.2021 mennessä opistolle.

Takaisin | Arkisto