Siirry sisältöön

Hae opintoseteliä

Kenelle?

Opetushallitus on myöntänyt Jokilatvan opistolle opintosetelityyppistä valtionavustusta opintomaksujen kattamiseen lukuvuodelle 2022–2023. Opintoseteliä voivat hakea maahanmuuttajat, eläkettä saavat, työttömät, oppimisvaikeuksia kokevat sekä sellaiset henkilöt, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta. Opintosetelillä alennetaan koulutukseen osallistumisesta aiheutunutta opintomaksua.

Ryhmät, joiden kouluttautumista opintoseteleillä voidaan tukea:

Maahanmuuttajiat, joilla on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa. Turvapaikanhakijat eivät kuulu tähän ryhmään.

Eläkkettä saavat henkilöt, jotka eivät ole ansiotyössä.

Työttömät, jotka ovat kokopäivätyöhön käytettävissä tai jotka odottavat sovitun työn alkamista. Työttömiksi voidaan myös lukea pitkäksi ajaksi lomautetut henkilöt.
 
Henkilöt, joilla on oppimisvaikeuksia. Lähtökohtana on henkilön oma kokemus oppimisvaikeuksista.
 
Henkilöt, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta ja jotka eivät kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin.

 

Miten haetaan?

Mainittuihin kohderyhmiin kuuluvat henkilöt hakevat opintoseteliä hakulomakkeella, joka on noudettavissa opiston toimistosta tai tulostettavissa opiston verkkosivuilta os.  www.jokilatvanopisto.fi/lomakkeet. Hakemus voidaan lähettää myös sähköisesti em. osoitteesta.

>> Tästä voit hakea opintoseteliä sähköisesti
>> Tästä voit täyttää ja tulostaa opintosetelin hakulomakkeen (.pdf)
 

Opintosetelihakemus tulee toimittaa 3.10.2022 mennessä opistolle

Takaisin | Arkisto