Siirry sisältöön

VIELÄ EHTII HAKEA OPINTOSETELIÄ JA VAPAAOPPILASPAIKKAA

Opintoseteli

Kenelle?

Lukuvuodeksi 2020-2021 Opetushallitus on myöntänyt Jokilatvan opistolle 5 000 euron määrärahan kohdennettavaksi maahanmuuttajien, senioriväestön (+63 v.) ja eläkkeellä olevien, peruskoulun päättäneiden nuorten, työttömien sekä alhaisen pohjakoulutuksen omaavien ja oppimisvaikeuksia kokevien henkilöiden koulutusten kurssimaksuihin. Opintoseteliavustuksella on tarkoitus edistää em. kohderyhmiin kuuluvien henkilöiden koulutukseen hakeutumista.

Miten haetaan?

Mainittuihin kohderyhmiin kuuluvat henkilöt hakevat opintoseteliä hakulomakkeella, joka on noudettavissa opiston toimistosta tai tulostettavissa opiston verkkosivuilta os. www.jokilatvanopisto.fi/lomakkeet. Hakemus voidaan lähettää myös www-lomakkeena samasta osoitteesta. Opintosetelihakemus tulee toimittaa 1.10.2020 mennessä opistolle. Mikäli ensimmäisen hakukierroksen jälkeen on vielä opintoseteleitä käyttämättä, julistetaan 2. hakukierros erikseen ilmoitetulla tavalla.

Vapaaoppilaspaikat

Jokilatvan opistossa myönnetään viisi (5) vapaaoppilaspaikkaa kutakin osastoa kohden eli yhteensä 20 vapaaoppilaspaikkaa.

Vapaaoppilaspaikkaa ovat oikeutettuja hakemaan kaikki alle 17-vuotiaat oppilaat. Vapaaoppilaspaikalla oleva oppilas on vapautettu lukuvuoden aikana yhden kurssin kurssimaksusta. Vapaaoppilaspaikat myönnetään hakemusten perusteella pedagogisin ja sosiaalisin perustein.

Huoltajan allekirjoittama hakemus toimitetaan 1.10.2020 mennessä lähimpään opiston toimipisteeseen. Hakemuslomakkeita saa opiston toimistosta tai osoitteesta www.jokilatvanopisto.fi/lomakkeet.

Hakemuksen voi jättää myös sähköisesti 1.10.2020 mennessä. Tästä pääset sähköiseen hakulomakkeeseen.

Takaisin | Arkisto